Clewat aloittaa vesistönpuhdistusprojektin Filippiineillä 16.5.2022

Clewat Oy aloittaa vesistönpuhdistusprojektin Filippiinien Cebun kaupungissa. Projektin tarkoituksena on puhdistaa Cebun alueen jokia muovijätteestä uudella Cleansweep IV-aluksellamme. Projekti on kaksiosainen. Ensimmäisessä vaiheessa työskennellään Cebussa kolmen kuukauden ajan. Muovijätteen keräämisen lisäksi yritys kouluttaa paikallisia muoviongelmista ja kierrätyksestä. Koulutuksiin osallistuu noin 500 henkilöä. Projekti työllistää jo alkuvaiheessa 7 paikallista ihmistä, ja voi toisessa vaiheessa jatkua jopa kolmen vuoden ajan.

Vesistöjen muoviongelmat ovat herättäneet paljon huomiota lähivuosina ja uutta tietoa aiheesta on julkaistu alkuvuodesta 2022. Sekä WWF että OECD peräänkuuluttivat raporteissaan nopeita ja laajoja toimia merijäteongelman ratkaisemiseksi. Clewat osallistuu työhön keräämällä jo vesistöihin päätyneitä muoviroskia ja toimittamalla ne mahdollisuuksien mukaan uusiokäyttöön. Yritys myös kouluttaa paikan päällä ennaltaehkäisevästä työstä ja tekee tutkimustyötä kerätystä muoviroskasta.

Vesistöihin päätyneet muoviroskat hajoavat mikromuoviksi, jonka kaikkia vaikutuksia merten eliöihin, ekosysteemeihin ja lopulta ihmisiin ei vielä edes tunneta. Siksi onkin tärkeää saada nämä kerättyä pois vesistöistä. Clewat:in alus kerää jopa 200 m3 muoviroskaa tunnissa, joten sen etuna on erinomainen tehokkuus. Aluksella saadaan otettua talteen myös mikromuovia.

 Clewat Oy on kehittänyt uusia teknologioita muovijätteen, haittakasvien ja öljyn keräämiseen vesistöistä sekä tehokkaan menetelmän lumen ympäristöystävälliseksi sulattamiseksi. Filippiinien projektin myötä yritys aloittaa vesistöjen puhdistuksen muovijätteestä kansainvälisesti. Kesällä toimintaa on myös laajasti Suomessa, jolloin keskitytään haittakasvien poistoon rannikkoalueilta.

Lisätietoja:

yrityksen perustaja ja pääinnovaattori Johannes Myllykoski

p. +358 40 587 2522 
johannes.myllykoski@clewat.com

Scroll to Top