”Ihmiset ovat kadottaneet todellisen yhteytensä luontoon” – Katja Vaulio

Päädyin ympäristöalalle hieman vahingossa. Elämässäni oli tiukka tilanne, ja kun minulle tarjottiin hyvää työtä, otin sen vastaan. Olin toki lapsesta asti haaveillut maailman pelastamisesta, mutta muut asiat olivat vieneet menneessään, etupäässä Venäjä ja Kreikka. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun huomasin, että tämä on se minun alani. Siinä vaiheessa kuitenkin vielä kansainvälisyys puuttui, ja sitä ilmanhan mielestäni elämä ei ole täyttä.

Olen aina rakastanut vettä. Tyyntä auringossa kimaltelevaa järvenpintaa, Tyynenmeren villejä kuohuja ja Välimeren syvää turkoosia. Jos voisin, ja tulevaisuudessa toivottavasti voinkin, uisin joka päivä. Missään muualla ei pääse yhtä lähelle luontoa kuin vedessä. Siellä pystyn kadottamaan ihmisyyteni ja muuttumaan osaksi kalaparvia.

Vaikka olen lapsuudesta asti ollut tiukasti kytköksissä veneisiin ja vesiin, lopullinen hullaantuminen minulle oli pitkä Tyynenmeren matkani 2019-2020. Kun opettelin snorklaamaan peloistani huolimatta, olin myyty. Vedenalainen maailma on ihmeellisintä, mitä planeetallamme on. Haluan käyttää elämäni luonnon ja erityisesti merten suojeluun.

Olen huolissani erityisesti luonnon monimuotoisuudesta ja merten hyvinvoinnista. Sanotaan, että suomalaisilla on läheinen luontosuhde, mutta olen eri mieltä. Käytännössähän se tarkoittaa vain sitä, että luonto on lähellä ja sinne pääsee helpolla. Mutta todellinen yhteys luontoon on kadonnut. Aikaa vietetään valtavasti eri laitteiden äärellä, eikä oivalleta, että jokainen ostettu asia, on se sitten uusi kännykkä, muovilelu lapsille tai muotihepene, tulee luonnosta. Emme näe omin silmin sitä, miten se kaikki vaikuttaa luontoon ja siksi se on helppo sivuuttaa. Pandemian aikanakin se on ohitettu, että jos olemme piittaamattomia luonnon monimuotoisuudesta ja syömme rutkasti tehotuotettua lihaa ja kanaa, saamme seuraksemme yhä lisää pandemioita. Luontoa ja luonnon monimutkaista toimintaa täytyy vaalia tarkasti.

Kun löysin Clewatin, haaveilin heti pääseväni tänne töihin. Ensimmäisestä haastattelusta asti tuntui siltä, että sovin porukkaan. Sain olla aivan oma itseni, eikä tarvinnut teeskennellä muunlaista. Myös kaikki osaamiseni pääsee laajasti käyttöön tässä yrityksessä. Meillä on hieno, pieni mutta monipuolinen porukka koossa. Työni on myös vihdoin kansainvälistä, mikä sopii täydellisesti omaan elämääni.

Odotan tietenkin sitä päivää, että pääsisin maailmalle Clewatin aluksen kanssa ja konkreettisesti tekemään muovin keräystä tai öljynpuhdistusta. Toivon, että näen vielä elämässäni sen hetken, kun kaikki maailman meret on puhdistettu muoveista ja Clewat on ollut mukana tekemässä tätä muutosta.

 Katja Vaulio

Scroll to Top