Itämeriprojektin pääpotti Clewatille: “Haluamme roskat pois Itämerestä”

Vesien puhdistukseen erikoistunut Clewat Oy saa tänä vuonna Ålandsbankenin Itämeriprojektin suurimman yksittäisen rahoitussumman, 130 000 euroa. Rahoitus käytetään yhtiön innovatiivisen lumensulatusmenetelmän kehittämiseen. Lumen mukana Itämereen päätyy talven aikana useita tuhansia kiloja roskaa ja miljoonia mikromuovipartikkeleita.

Itämeriprojekti parantaa Itämeren tilaa rahoittamalla hyviä ideoita ja rohkaisemalla toimintaan. Projektin tuomariston puheenjohtaja ja Ålandsbankenin Suomen johtaja Anne-Maria Salonius iloitsee siitä, miten monipuolisilla ja mielikuvituksellisilla projekteilla Itämeren tilaa halutaan parantaa.

– Olemme iloisia, että voimme mahdollistaa monet merkitykselliset hankkeet. Yhdessä voimme aikaansaada muutoksen, Salonius sanoo.

Itämeriprojektin tuomariston rahoituspäätösten tavoitteena on mahdollistaa pitkäkestoisia yhteistöitä eri toimijoiden kanssa. Ålandsbanken ja Clewat ovatkin tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2017.

Meret puhtaaksi muoviroskasta

Clewat haluaa nähdä muutoksen maailman merissä puhdistamalla niitä muoviroskasta, öljystä ja haittakasvillisuudesta. Myös lumensulatus auttaa meriä, erityisesti Itämerta, voimaan paremmin. Kuluneen talven aikana Helsingissä on sulatettu sähköllä satoja kuorma-autollisia lunta. Laitteen avulla lumesta on suodatettu lähes kaikki roskat, aina polkupyöristä nuppineulan päihin. Nyt saatavan rahoituksen avulla Clewat pääsee testaamaan uutta, suurempaa versiota ekologisesta lumensulattamisesta Itämeren rannoilla.

– Ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin katoamisen aiheuttamat ongelmat vaativat tehokkaita, ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä asiantuntemusta, Clewatin kaupallinen johtaja Marko Kärkkäinen sanoo.

– Olemme iloisia ja ylpeitä, että tärkeä työmme saa tukea Itämeriprojektin muodossa, hän jatkaa.

– Itämeri ei kaipaa enempää haitallista kuormitusta ja lumensulatus laitteellamme vähentää esimerkiksi mikromuovin määrää vesistössä.

Clewat kiittää saamastaan tuesta ja jatkaa tärkeää työtään merien puolesta.

Scroll to Top