Vesistönpuhdistusprojekti Filippiineillä jatkui avajaisseremonian merkeissä

Clewat Oy on jatkanut vesistönpuhdistusprojektiaan Filippiinien Cebun kaupungissa. Projektin tarkoituksena on puhdistaa Cebun alueen jokia muovijätteestä uudella Cleansweep IV-aluksellamme. Virallinen avajaisseremonia pidettiin 30.8.2022. Tapahtumaan osallistuivat Cebun kaupungin pormestari, kaupunginvaltuutettuja, Pasilin barangayn kapteeni, Clewatin edustajat ja paikallisia asukkaita. Tunnelma seremoniassa oli helpottunut ja iloinen – apua jäteongelmiin on selkeästi kaivattu!

Projekti on kaksiosainen. Ensimmäisessä vaiheessa työskennellään Cebussa kolmen kuukauden ajan. Muovijätteen keräämisen lisäksi yritys koulutti paikallisia muoviongelmista ja kierrätyksestä jo toukokuussa. Koulutuksiin osallistui noin 450 henkilöä. Koulutukset sujuivat hyvin ja osallistujilla oli paljon kommentoitavaa sekä kritisoitavaa nykyisiä jätehuollon tapoja kohtaan. Muutosta tilanteeseen selvästi odotetaan. Tällä hetkellä projekti työllistää 7 paikallista ihmistä ja voi toisessa vaiheessa jatkua jopa kolmen vuoden ajan.

Vesistöjen muoviongelmat ovat herättäneet paljon huomiota lähivuosina ja uutta tietoa aiheesta on julkaistu alkuvuodesta 2022. Sekä WWF että OECD peräänkuuluttivat raporteissaan nopeita ja laajoja toimia merijäteongelman ratkaisemiseksi. Clewat osallistuu työhön keräämällä jo vesistöihin päätyneitä muoviroskia ja toimittamalla ne mahdollisuuksien mukaan kierrätykseen. Yritys myös kouluttaa paikan päällä ennaltaehkäisevästä työstä ja tekee tutkimustyötä kerätystä muoviroskasta.

Vesistöihin päätyneet muoviroskat hajoavat mikromuoviksi, jonka kaikkia vaikutuksia merten eliöihin, ekosysteemeihin ja lopulta ihmisiin ei vielä edes tunneta. Siksi onkin tärkeää saada nämä kerättyä pois vesistöistä. Clewat:in alus kerää testatusti Filippiineillä jopa 6 m3 muoviroskaa tunnissa, joten sen etuna on erinomainen tehokkuus. Aluksella saadaan otettua talteen myös mikromuovia.

 Clewat Oy on kehittänyt uusia teknologioita muovijätteen, haittakasvien ja öljyn keräämiseen vesistöistä sekä tehokkaan menetelmän lumen ympäristöystävälliseksi sulattamiseksi. Filippiinien projektin myötä yritys aloittaa vesistöjen puhdistuksen muovijätteestä kansainvälisesti. Kesällä toimintaa on ollut myös laajasti Suomessa, jolloin on keskitytty haittakasvien poistoon rannikkoalueilta.

Lisätietoja:

yrityksen perustaja ja pääinnovaattori Johannes Myllykoski

p. +358 40 587 2522 
johannes.myllykoski@clewat.com

Scroll to Top