Clewat Oy

Clewat on suomalainen ympäristöteknologiaan erikoistunut yritys, joka kehittää ja valmistaa vesistönpuhdistusaluksia. Aluksillamme voidaan siivota vesistöistä muoviroskaa, haittakasvillisuutta ja öljyä. Alustemme työtä on tukemassa vesistöjen ja muoviongelmien asiantuntijat.

Maailman merissä on tällä hetkellä yli 150 miljoonaa tonnia muovijätettä, ja määrä lisääntyy JOPA 10 miljoonalla tonnilla joka vuosi.

MIKSI CLEWAT?

Jos jatkamme roskaamista nykytahdilla, merissämme on vuoteen 2050 mennessä enemmän roskaa kuin kaloja.

Me Clewatissa kannamme päivittäin huolta luonnon kehityksestä ja suurena missionamme on muoviton meri innovaattorimme Johannes Myllykosken kehittämän mertenpuhdistuslaitteen avulla. Laitteemme toimii ympäristöystävällisesti veden virtausta hyödyntäen. Se on myös erittäin tehokas ja kerää jopa 200 kuutiota roskaa tunnissa.

”Vuoden 2010 Meksikonlahden öljykatastrofin jälkeen oivalsin, että merten ympäristöongelmien torjuntaan ei ole kehitelty vielä riittävän hyviä ratkaisuja. Tajusin, että haluan vaikuttaa: tehdä laitteen, joka kerää öljyä isosti. Siitä alkoi vuosia kestänyt kehitystyö, jonka aikana minulle ehdotettiin, että miksi en tekisi samalla vaivalla laitetta, joka keräisi myös merten muoviroskaa. Ymmärsin, että hyödyntämällä meren virtausta on mahdollista löytää ratkaisu, joka on parantaisi tehokkaasti molempia vakavia ongelmia.

Näin viiden lapsen isälle muovijäteongelman mittaluokka on ollut pysäyttävä tieto, se sai ajattelemaan, että asialle on pakko tehdä jotakin. Haluan, että myös lapseni voisivat vielä nauttia puhtaasta luonnosta.”

Johannes Myllykoski

Tähtäämme korkealle

Helpolla laite ei ole syntynyt. Myllykoski on uhrannut sen kehitystyöhön tuhansia tunteja. Pienikokoisesta prototyypistä on kuitenkin kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa laite, joka on jo toimintakykyinen sekä merissä, joissa että järvissä. Myllykoski on ehtinyt myös saada tunnustusta työstään, hän voitti Itämeriprojektin pääpalkinnon keksinnöllään vuonna 2018.

Clewatin tähtäin on korkealla ja vauhtiin on päästy nopeasti. Ensimmäiset laitteet ovat olleet tositoimissa maailman merillä jo keväällä 2019.

Clewat on kotimainen kansainvälisesti toimiva innovatiivinen ympäristöteknologian kasvuyritys, jonka matka on vasta alussa. Teknologian tukena on kokeneista ammattilaisista koostuva tiimi. Autamme mielellämme ratkaisemaan vesistöjen ongelmia alusta loppuun. 

Clewat on myös YK:n maailmanlaajuisen merten roskaantumisen kumppanuusverkoston jäsen (Global Partnership on Marine Litter). GPML:n tarkoituksena on koota yhteen maailmanlaajuiset toimijat, jotka pyrkivät estämään merten roskaantumista. Verkosto panostaa lisäksi Agenda 2030 -toimintasuunnitelman toteuttamiseen.

Clewat-YDINtiimi

Johannes Myllykoski

Johannes on Clewatin toimintamenetelmän kehittäjä, yrityksen perustaja ja hallituksen jäsen.

Aikaisemmassa työssään Johannes on ollut mukana öljyntorjuntalaitteistojen testauksessa Blaxar Oy:ssa, jonka lisäksi hän on ollut kehittämässä ja tehostamassa teollisuuden tuotantolinjoja. Johanneksen vahvuudet ovat tuotekehityksessä ja metallien pintakäsittelyssä.

Johannes pitää kalastuksesta ja retkeilystä sekä luonnossa samoilusta. Työssään häntä inspiroikin ajatus siitä, että myös tulevaisuudessa olisi mahdollista saada kalaa tuoreena merestä.

Jukka Tammi

Jukka on Clewatin toimitusjohtaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus johtamisesta ja myyntityöstä teollisuudesta ja finassialalta.

Lisäksi Jukka vastaa kotimaan myynnistä. Hän tarjoaa yrityksen alusten kapasiteettia alueille, joissa eri kasvit haittaavat vesiemme virkistyskäyttöä ja virtausta.

Vapaalla ollessaan hän nauttii luonnosta yhdessä koiriensa kanssa.


Marko Kärkkäinen

Marko on Clewatin hallituksen puheenjohtaja ja kokenut recycling-alan ammattilainen.

Markolla on kolmen vuosikymmenen kokemus kierrätyksestä, jätehuollosta, markkinoinnista ja myynnistä Euroopassa, Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa ja Amerikassa.

Vapaa-ajallaan Marko nauttii sukelluksesta, laskettelusta ja klassisesta musiikista.


Hannu Mäkelä

Hannu on Clewatin operatiivinen johtaja ja pitkän linjan yrittäjä.

Sitä mitä Hannu ei osaa, hän opettelee. Työtehtäviä on kertynyt uran aikana monipuolisesti aina teknisestä johtajasta toimitusjohtajan tehtäviin. Uransa aikana Hannu on ollut rakentamassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa yli tuhat kuntosalia Suomessa.


Vapaa-ajallaan Hannu treenaa kuntosalilla, minkä lisäksi hän viihtyy salibandykentällä ja hiihtoladulla.

Ricardo Alvarado

Ricardo on Clewatin vanhempi neuvonantaja.

Ricardolla on yli 30 vuoden kokemus kehitysprojekteista ja kansainvälisistä suhteista. Hän on toiminut suurlähettiläänä useassa maassa. Hän oli diplomaattikunnan dekaanina Suomessa (2017-2020) ja Tanskassa (2007-2011).

Ennen diplomaatinuraansa hän toimi useissa johtotehtävissä Nicaraguassa liiketoiminnan kehittämisen ja korkeakoulujen parissa.

Suoritettuaan kemian insinöörin tutkinnon hänelle myönnettiin Fulbright-stipendi ja hän suoritti maisterin ja filosofian tohtorin tutkinnot kemiassa USA:ssa (1988-1992).

Ricardo on täysin sitoutunut rakentamaan yhdessä vihreämpää ja kestävämpää yhteiskuntaa kaikille.

Haluatko lisätietoja?

Scroll to Top